
Rantatapahtuma tarjosi kivoja kokemuksia
Kuttajärven aallot hyväilivät lempeästi Sisä-Savon järvipelastajien aluksen kylkeä, kun se kyyditti matkustajia lipuen ohi rantamaisemien. Laineet laulelivat myös Jorma Konttiselle hänen jakaessaan ohjeita kirkkovenesoutajille.
Myös Syväniemen sataman läheisyyteen rantautuneet kirpputori-ja ammattimyyjät tarjosivat tuotteitaan.
Kauppaa tehtiin ja hiekka rahisi uteliaiden kävellessä pitkin rantabulevardia.
Karttulan mittakaavassa isohko Kesän jatkot-rantatapahtuma keräsi lähes 500 kävijää.
– Hyvin on sujunut ja kävijöitä on riittänyt pitkin päivää. Suosittua on ollut järvipelastajien tarjoama laivakyyti, johon kaikki halukkaat ovat päässeet. Myös kirkkovenesoutua on voinut kokeilla sekä soutaa kilpaa leikkimielisessä venekisassa. Lapset ovat voineet osallistua onnenpyörään, vesitarkkuuskilpailuun ja tikkupullanpaistoon, kertoo Pekka Kääriäinen.
Vesistö mukaan hankkeeseen
Rantatapahtuma liittyi Kylien ja luontoliikunnan kehittäminen ja tuotteistaminen-hankkeeseen, joka on käynnistynyt keväällä 2009. Tavoitteena on alueen luontoliikuntamahdollisuuksien ja asukasviihtyvyyden parantaminen.
Hankkeen avulla pyritään myös laajentamaan yhteistyöverkostojen luonteja sekä niiden kehittämistä.
– Tämänkin tapahtuman kautta yritämme löytää yhteistyökumppaneita ja saada kylätoimintoja syntymään. Hankkeen tuloksena rantatapahtuma voisi olla myös yksi osa myöhempää toimintaa. Tarkoituksena on myös hyödyntää vesistöä ehkäpä kirkkovenesoudun tai sukelluksen muodoissa, selventää hankevastaava Pekka Kääriäinen.
Karttulasta harrastajasukeltajat Tiia, Risto ja Jouni Sormunen esittelivät lajia.
– Vaikka meillä Savossa on hyvät mahdollisuudet harrastaa lajia, niin silti määrä on melko vähäinen. Lajia luullaan kalliiksi ja vaativaksi harrastukseksi, mutta taitaa metsästys tulla samoihin hintaluokkiin. Tämä koko sukelluspaketti maksoi noin 1 800 euroa. Ensin on toki käytävä kursseilla niin teoria kuin käytännön puolikin ja aluksi harjoitteleminen tapahtuu allasolosuhteissa, kertovat Sormuset.
Tiia on harrastanut lajia kaksi vuotta.
– Vedessä avautuu kokonaan toinen maailma. Siellä voi etsiä ”aarteita” tai tutkia vesikasveja ja kaloja, Tiia sanoo.
– Lisäksi tämä on hyvää vastapainoa työlle, vedenalainen maailma vie varmasti ajatukset sukellushetkiin, lisää Risto.


Kuvat:
Jouni ja Risto Sormusen harrastuksena on myös sukeltaminen.
Kirkkovenesoutu vaatii yhteiset ohjeet, Jorma Konttinen osaa jakaa ne.
Kylä haluaa kehittyä
Syvänniemen kylä haluaa kaikenpuolin kehittyä. Ajatukset suuntautuvat tulevaisuuteen, ja viime helmikuussa tehtiin kuntalaisaloite monitoimikeskuksen rakentamisesta kylälle. Aloitteesta ja sen jatkotoimenpiteistä tapahtumassa oli kertomassa yhdyshenkilö Jouni Oksman.
– Kylällä suurin osa asukkaista on lapsiperheitä ja palveluita toivottaisiin vauvasta vaariin, niin että ne kattaisivat neuvolapalvelut sekä iäkkäiden verikokeet ja verenpainemittaukset. Kemppaanmäen koulu on täynnä, kun henkilökunnan kahvihuone remontoitiin esikouluksi. Tavoitteena olisi saada päivähoito- ja koulutilat vastaamaan nykypalveluita, Oksman kertoo.
Monitoimikeskukselle on ehdotettu kolmen ja puolen hehtaarin tonttia kirkkoa vastapäätä. Alue on osa kunnan yleiskaavaa. Rakennukseen on suunniteltu bioenergiakeskusta, joka jakaisi kaukolämpöä myös kirkon tiloihin sekä uuden asutusalueen puolelle.
|