Kyläyhdistys järjestää tapahtumia
ympäri vuoden ja niissä tutustuvat
niin uudet kuin vanhatkin kyläläiset toisiinsa mukavan toiminnan
merkeissä. Kyläyhdistys on jo vuosia toiminut Syvänniemen asukkaiden
elinolojen ja hyvinvoinnin edistämiseksi, ja esim. katuvalot ovat
osoitus pitkäjänteisestä yhteistyöstä. Kyläläisten talkoovoimin olemme
pystyneet kehittämään kylämme viihtyisäksi ja monipuolisia
harrastusmahdollisuuksia tarjoavaksi asuinpaikaksi. |
 |
Olosuhteet olivat
Syvänniemellä erinomaiset raudantuotantoon, joten vuoteen 1868
venäläisten aatelismiesten johdolla Syvänniemen Souruun rakennettiin
ruukki, joka oli
Suomen kolmanneksi suurin. Ruukin ympärille rakentui lähes 600 asukkaan
kylä. Toiminta lopetettiin vuonna 1908. |
 |
Syvänniemen rullatehtaan piipusta
löytyy metallilaatta, jossa teksti: ”Tällä paikalla on
luotu H.Saastamoinen Oy:n teollisuuden alku – Rosenius & Seseman vv.
1867-1887 saha – Syvänniemi Träindustrie Aktiebolag vv. 1889-1932
rullatehdas – ’ Yhteiset isänmaanedut ovat silmämääränämme’ Herman
Saastamoinen”. Piippu on alkuperäinen, tulipalostakin selviytynyt osa,
vuonna 1891 tuotantonsa aloittaneesta rullatehtaan
rakennuksista. Herman Saastamoisella on ollut suuri vaikutus Syvänniemen
mielenkiintoiseen historiaan. Vuosisadan vaihteessa se työllisti n.
450 ihmistä kun ajatellaan että 2000 luvun alussa elpynyt rakentaminen
on nostanut asukasluvun 425 henkeeen. Tehtaan toiminta lakkautettiin
vuonna 1932. Alue on nykyisin yksityiskäytössä. |
| Kokonaan uutta on ruukin piipun
viereen rakennettu mäntyinen äänitorni. Tornissa on vanhoja valokuvia,
sekä liiketunnistimella toimiva ruukin alueen elämään liittyvä
äänimaailma. |
 |
 |
Hermannitalo valmistui vuonna 1906
arkkitehti J.W. Strömbergin suunnittelemana Saastamoinen Oy:n
jugendtyyliseksi kivinavetaksi.Se tarjosi osaltaan työpaikkoja, olihan
siinä tilat 140 lehmälle ja 26 hevoselle. Nykyinen omistaja on
Karttulan kunta. Tilaa käytetään kokoontumiseen ja harrastamiseen sekä
monipuolisena juhlapaikkana.
Hermannitalossa toimii kesällä myös Syvänniemen kesäteatteri
300-paikkaisine katsomoineen.
|
Keihäsjoen kosket virtaavat nykyään
vapaana. Vanhan myllyn perustuksia näkyy vielä kertomassa Syvänniemen
teollisuuden alkua. Jokialueelle on aikaisemmin tehty kalanistutuksia
kyläyhdistyksen toimesta ja se on nykyään vapaakalastusaluetta. Joen
varressa kulkee maastopolku kyläyhdistyksen
ylläpitämälle laavulle. Koski kuohuu keväisin alas Kuttajärveen.
Pienvenesatama ja veneiden laskupaikka palvelevat vesillä viihtyviä.
Kuttakosken kanavan kautta on reitti avoin Päijännettä myöten. |
 |
 |
Syvänniemen kirkon
syntyyn ja sen sisustukseen liittyy monta mielenkiintoista tarinaa
ja tapahtumaa. Vuonna 1925 valmistuneen kirkon suunnitteli arkkitehti
J.W.Strömberg. Siellä on Kangasalan urkutehtaan vuonna1926 rakentamat
urut. Alttaritauluna on taiteilija Arthur Heickelin maalaus ”Kristus
ristillä”, joka saatiin pelastetuksi1920 palaneesta Karttulan
kirkosta. Syvänniemen kirkossa jumalanpalveluksia toimitetaan kesäisin
ja talvella kauneimmat joululaulut
tapahtuma sekä perinteikäs jouluaamun jumalanpalvelus. Suomen sodan
aikana 1808-1809 Syvänniemellä tapahtui poikkeuksellinen taistelu.
Löttökosken taistelussa suomalaiset virsujääkärit yllättivät
voittoisasti venäläiset. Pappilan edessä sijaitseva tapahtumasta
kertova muistomerkki pystytettiin v. 1983. |
|
Tiettävästi ensimmäinen
siirtokarjalaisten rakentama ortodoksinen rukoushuone toi lohdutusta
kotiseutuaan kaipaaville. Vuosina 1945-1946 siirtyivät Salmin kunnan,
Varpaselän, Kaunoisselän ja Räimälän asukkat Karttulaan ja suuri osa
heistä Syvänniemelle. Rakentaminen aloitettiin Mikko Jokelan
lahjoittamalle tontille rovasti Miikkolan ehdotuksesta. Ensimmäinen
jumalanpalvelus toimitettiin syksyllä 1949. |

|

|
Keskellä kylää, Kuttajärven
rannalla, sijaitsee Maaseutuhotelli Eevantalo. Kotoisista tunnelmista
löytyy mukavaa majoitusta, maukasta ruokaa ja savusaunan löylyjä niin
kyläläisten kuin matkalaistenkin iloksi. Kylän sydämessä on kyläkauppa M - Market Keihäskoski, josta mukavan ja palvelevan kauppiaspariskunnan
lisäksi löydät elintarvikkeet, kalastusluvat,
veikkauksen ja polttoaineet. Tervetuloa mukaan toimimaan yhdessä kylän
ja kyläläisten parhaaksi.
www.syvanniemi.org |